Ostoksilla Turussa

Turun valloittava ilmapiiri houkuttelee shoppailemaan. Korkokengät, upeat laukut, kesämekot ja uniikit asusteet ovat jokaisen naisen lempiostoksia. Turusta löytyykin lukuisia paikallisten suunnittelijoiden putiikkeja, kuten esimerkiksi Läntisen Rantakadun varrella sijaitsevat Klodesign ja Kuidesign. Näissä liikkeissä on sisustustuotteita, asusteita ja vaatteita. Kuidesignista löytyy myös ihania, uniikkeja lastenasuja ja muita pikkuihmisten mieleen olevia lahjoja. Tonfiskdesign on saanut kansainvälistä mainetta puhdaslinjaisen pohjoismaisen designinsa ansiosta, ja liikkeen tehtaanmyymälä löytyy osoitteesta Ketarantie 31.

Kaikki kauppatorilta

 

Turun Kauppatorilta on hyvä suunnistaa ostoksille, sillä monet parhaista ostoskohteista ovat heti sen välittömässä läheisyydessä. Turun ytimessä sijaitseva Forum toimi ensin pop-up Turku, Finland - April 30, 2016: Architecture and shadows in the Center of Turku in Finlandliikkeiden kotina, mutta nyt sieltä löytyy myös pysyviä liikkeitä. Forumissa järjestetään lisäksi erilaisia tapahtumia, jotka houkuttelevat runsaasti uteliasta väkeä. Turun keskustassa sijaitsee myös Linnakatu, jonka varrelta löytyy paljon pieniä putiikkeja ja erikoisliikkeitä erityisesti kenkäfriikeille. Jos kuulut niihin, joilla ei koskaan voi olla liikaa kenkiä, Footway tarjoaa ravintoa nälkäsi tyrehdyttämiseen. Kaupasta uudet korkokengät matkaan ja menoksi Turun yöhön! Vaikuttavien kenkien lisäksi Linnakadulla löytyy myös perinteinen, yli 100-vuotias leluliike Casagrande.

Turun kauppahalli on myös käymisen arvoinen paikka, varsinkin jos olet kulinaristi. Yli 40 liikettä tarjoavat herkkuja joka makuun – tietenkin paikallisia tuotteita, mutta myös aasialaisia ja afrikkalaisia herkkuja. Mutta ei Turun Kauppahallin valikoima rajoitu vain ruokaan: täältä löydät myös luonnonmukaisia tuotteita, terveystuotteita ja paljon muuta.

Merenantimet ostoskoriin

Merenrantakaupungissa kun ollaan, myös Ocean Spirit on katsastamisen arvoinen paikka. Tämä merihenkinen lifestyle-myymälä myy merihenkisiä tuotteita joka lähtöön, joten herätä sisäinen merikarhusi ja suunnista tänne vaikka sisustus- tai kirjaostoksille. Ocean Spirit sijaitsee osoitteessa Itäinen Rantakatu 46.

Ketjuliikkeitä etsivä löytää parhaat valikoimat kauppakeskus Hansasta. Löytyväthän Turusta tietenkin myös Stockmann, Sokos ja Anttila. Skanssi on Turun uusin ostoskeskus, josta löytyy lähes päätä j lompakkoa huimaavat 100 liikettä. Monet niistä ovat Turun ainoita. Skanssi sijaitsee Helsingintien varressa, noin 4 kilometrin päässä Turun keskustasta.

Lahjoja tai ainutlaatuisia sisustustuotteita etsiville parhaita aarteiden bongauspaikkoja ovat esimerkiksi liikkeet Käsityö- ja Kulttuurikammari Selma & Nils tai Sylvi Salonen. Turussa on lisäksi riittävästi antikvariaatteja ja antiikkiliikkeitä niitä kaipaaville. Niitä on ripoteltu ympäri kaupunkia, joten vapaasti seikkailemalla törmäät varmasti johonkin näistä aarreaitoista.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

minimalia